Tietokeskus teki keväällä 2018 laajamittaisen uudistumisen ja lähti keskittymään entistä vahvemmin palveluliiketoimintaan. Sivustouudistuksen tavoite oli tukea tätä valittua suuntaa.

”Meillä oli siitä onnellinen tilanne, ettei vanhasta sivustosta tarvinnut säilyttää mitään. Näin päästiin täysin puhtaalta pöydältä suunnittelemaan kokonaan uusi sivusto uudella ilmeellä”, kertoo Tietokeskuksen markkinointipäällikkö Henri Tammenniemi.

Uudistus oli osa isompaa muutosrytäkkää, sillä samassa yhteydessä Tietokeskus teki brändi- ja ilmeuudistuksen, muutti uusiin tiloihin sekä otti käyttöön markkinoinnin automaation. Ja kaikki tämä muutaman kuukauden aikana.

Miten tällainen aikataulu on mahdollinen?

12.4. workshop – 25.4. rautalangat – 4.5. visun läpikäynti – 7.5. toteutus alkaa – 21.5. käyttökoulutus – 30.5. julkaisu

Tiukan projektiaikataulun onnistumisessa on kaksi keskeistä tekijää. Toinen on projektin tarkka rajaus ja toinen on tuoteomistajan päätöksentekokyky. Tietysti myös kaikkien osapuolten vahva sitoutuminen sekä armottoman tiivistahtinen työskentely ovat välttämättömyyksiä.

”Siinä oli meilläkin aikamoinen sykähtäminen sisältöjen kanssa, kun koko sivusto laitettiin uusiksi kuudessa viikossa. Vaikka ensimmäistä versiota kutsuttiin MVP-versioksi, siinä on silti mukana jo kaikki sisältösivut uusine palvelusivuineen. Yhteensä siis yli kolmekymmentä sivua”, Tammenniemi naurahtaa.

Sivuston toiminnallisuuksissa tehtiin alusta asti tarkkoja rajauksia, jotta projekti saatiin pysymään napakasti aikataulussa. Jatkuvan kehityksen malli, jossa seuraava kehitysversio on jo nurkan takana, auttaa tekemään vaikeitakin valintoja ja ohjaa myös teknistä toteutusta. Jatkokehitykseen saadaankin sitten jo mukaan dataa käyttäjien palautteista, sivuston konversioiden seuraamisesta, analytiikasta sekä testaamalla.

Sananen teknisestä toteutuksesta ja tulevaisuudesta

Sivusto on keskivertoa nopeampi käyttää. Tähän vaikuttaa paitsi lazy loading myös se, että sivusto on puristettu todella pienikokoiseksi.

Etusivu 0,77 MB – Palvelusivut 0,33 MB – Sisältöä näkyviin jopa 0,2 sekunnissa

Sivustolle rakennettiin räätälöity page builder, jolla ilmeen mukaisia sisältösivuja voi rakentaa itse lisää. Tämä on erityisen olennaista, kun käytössä on markkinoinnin automaatioteknologia HubSpot. Toimiakseen ja tuottaakseen tulosta markkinoinnin automaatio vaatii paljon sisältöä ja sitä pitää pystyä luomaan systemaattisesti ja ketterästi lisää. Tätä helpottaa osaltaan se, että HubSpotin lomakkeille tehtiin oma lohko, jota on mahdollista upottaa useampaan näkymään.

”Jatkossa alamme tehdä vieläkin tarkempaa asiakassegmentointia ja rakentaa sivustolle lisää sisältöpolkuja. Näiden polkujen kehittäminen ja hiominen on tärkeä osa sivuston jatkokehitystä. Haluamme palvella sisällöllä sivustolle saapuvia vierailijoita entistäkin paremmin”, Tammenniemi toteaa.

Yhteisellä jatkokehitysagendalla on myös uusia toiminnallisuuksia, interaktiivisuutta sekä käyttöliittymän hienosäätöä datan pohjalta.

Aucor tekee projektia sivuston tavoitteet edellä ja miettii kestäviä ratkaisuja. Heidän lähestymistapansa on käytännönläheinen ja työskentely kulkee tehokkaasti eteenpäin. Mihinkään epäolennaisuuksiin ei jäädä kiinni. On mukava asioida ammattilaisten kanssa.

Henri Tammenniemi

markkinointipäällikkö, Tietokeskus

Tietokeskus on 11 eri paikkakunnalla toimiva suomalainen ICT-palveluyhtiö, joka tarjoaa yritykselle it-ympäristön kiinteällä kuukausihinnalla. Lisäksi Tietokeskus on yksi maan suurimmista julkishallinnon laitetoimittajista.