Yrityksen piuha lakkasi tänään toimimasta. Syy on oletettavasti jossain Soneran suunnassa, koska talossa toimiva toinenkin alan yritys puree kynsiään samaan aikaan, ja heillä on toinen palveluntarjoaja. Pointti kuitenkin on, että bitti ei liiku ja työt seisovat. Puhelimen 3G-vitsillä tietty on pakko tulla toimeen, mutta näillä nopeuksilla eivät psd-tiedostot liiku palvelimille. No, ei kun kotiin sitten töihin.

Menetän puhelimessa malttini hyvin harvoin. Soitettuani Nebulan asiakaspalveluun verenpaineet nousivat kuitenkin punaiselle. Syitä on useita.

1. Vaikka virheellisesti voisi olettaa, yritysliittymä ei tarkoita, että sen toiminnasta vastattaisiin palveluntarjoajan puolelta sen ripeämmin kuin kuluttajapuolellakaan. Tämä tietenkin mainitaan käyttöehdoissa sivuilla x, jolloin lakiteknisesti palveluntarjoaja on kuivilla. Esimerkiksi, koska viasta on ilmoitettu perjantaina, vian korjaaminen siirtyy kuulemma maanantaille, koska näin se vain on. *)

2. Keskustelun aikana minulle annettiin ymmärtää, että koska Turku on niin syrjässä (wtf?), on tällainen kolmen-neljän päivän oletettava viive ihan ymmärrettävää. Ilmeisesti jos yritykseni olisi pääkaupungissa, tilanne voisi olla jotenkin toinen.

3. Nebula ei voi kuulemma tehdä asian eteen mitään muuta kuin laittaa asiasta vikailmoituksen, mutta he eivät ole myöskään halukkaita korjaamaan tilannetta yritykselleni mitenkään. Kolme päivää yritykseni tulisi siis tyytyä siihen, että piuha on poikki? Kuka sen lystin maksaa?

4. Koska vika on oletettavasti jossain muualla, Nebula pesee kätensä koko touhusta. Toisin sanoen, yritykseni raha kyllä kelpaa, mutta Nebulaa ei kiinnosta hevonveen vertaa, tuleeko tällaisesta toiminnasta haittaa liiketoiminnalleni.

Puhelun jälkeen kuuppani päällä olisi voinut paistaa kananmunia.

Fiksu tapa tällaisessa olisi toimia siten, että Nebula hoitaisi asiakassuhteensa kunnolla, ja tappelisivat sitten sen kanssa, joka ongelmasta alunperin vastaa. Ei minua ihan aidosti kiinnosta, miksi se piuha on poikki. Haluan että se peeveli vieköön korjataan ASAP eikä joskus maanantaina, siitä tässä maksetaan (ja joku mokkula on tällaisessa tapauksessa ihan turha, koska sen nopeudet eivät vaan yksinkertaisesti riitä).

Btw, Nebulan asiakaspalvelijan toiminnassa minulla ei ole moitittavaa, Nebulan suhtautumisessa on. Harmittaa, että joutui pilaamaan jonkun poloisen asiakaspalvelijan perjantain.

Teille kaikille jotka mietitte Nebulan palveluiden ostamista pääkaupunkiseudun ulkopuolella (tai no, ainakaan Turussa), suosittelen miettimään asiaa kahteen kertaan. Periferian raha haisee ilmeisesti liian erilaiselta.

*) Tämä on aina ollut, ja tulee olemaan, huono tekosyy. Suosittelen lukemaan seinäkylttini.

Edit: Nyt liittymä kuulemma toimii, mutta no thanks to Nebula. Tilanne ei ole muuttunut. En voi enää luottaa siihen, että palveluntarjoaja hoitaa ongelmat, vaan siirtää vain vastuun muualle.