Viimeiset kuukaudet ovat olleet häkellyttävän hektisiä. Kirjan julkaisu, digimediatoimistot.fi -lanseeraus ja yrityksen sisäiset asiat ovat pitäneet minut tehokkaasti poissa kirjoitustöistä. Aucor on kasvanut viimeisen vuoden aikana melkoisesti, ja lisää muutoksia on tiedossa. Kiitos tästä kuuluu tietenkin osaaville työntekijöille ja mahtaville asiakkaille, ja samalla tiellä jatketaan. Edessä on mielenkiintoinen loppuvuosi. :)

Alunperin tarkoitukseni oli kirjoittaa TEDx-tapahtumasta (lue lisää TED:stä). En ole yleensä innostunut seminaareissa istumisesta, koska yliopiston luennot ovat vielä tuoreessa muistissa. TEDx:n kohdalla tein kuitenkin poikkeuksen, sillä arviot kotimaasta ja maailmalta ovat olleet ylistäviä. Pitihän sitä hypeä käydä maistamassa itsekin.

Osoittautui, että hypen osuus oli melko vähäinen, tapahtuma oli nimittäin aika päräyttävä elämys. TEDx:n puhujille tai organisoijille ei makseta pennin jeniä työstään, ja osallistuminen on myös ilmaista. Paikalle ei myöskään päästetä mediaa tai yrityksien edustajia vain yritysten itsensä vuoksi, vaan jokainen joutuu tulemaan tilaisuuteen yksityishenkilönä, omana itsenään. Tämä näkyy ja tuntui tapahtumassa. Fiilis oli leppoisa, avoin, ja sähköistynyt.

TEDx:n henkeen kuuluu, että puhujien lisäksi tapahtumassa näytetään nauhoitettuja TED-puheita maailmalta (tiedän, tämä alkaa kuulostaa hieman uskonnolta). Itse en saanut niistä irti kauheastikaan, koska suurin osa puheista oli (ja on) nähtävissä TEDin sivuilta.

Kotimaisia puhujia olivat Esa Saarinen, Juuso Nissilä, Virpi Kuitunen, Reidar Wasenius, Anssi Vanjoki, Mikael Jungner, Kirsti Lonka, Teppo Turkki, Jufo Peltomaa ja Miina Savolainen.

Esa Saarinen on nuoruuden filosofiopintojeni messias. Ei siksi, että hänen ajatuksensa olisivat mielestäni olleet mitenkään erikoisia, vaan siksi, että hän näytti ensimmäistä kertaa filosofian muuna kuin vanhojen miesten pergamentinhajuisina ajatuspieruina. Esa jutteli leppoisasti vauvojen radikalismista ja sai koko satapäisen yleisön osallistumaan ryhmähaliin. Weird.

Virpi Kuitusen tunteellinen esiintyminen oli koskettava ja yllättävän intiimi. Virpi kertoi luopumisesta, ja siitä miten vaikeaa on kohdata itsensä kun jokin minuutta pitkään määritellyt asia on poissa.

Mikael Jungnerin puhe oli hyvä ja ajatuksia herättävä, vaikka myöhemmin kuulinkin, että aika samaa settiä oli ilmeisesti vedetty jossain muussakin yhteydessä. Jungnerilla on selkeästi esiintyminen verissä, ja uskon että tyyppi menee eduskuntaan heittämällä.

Miina Savolaisen voimauttavat valokuvat olivat aivan käsittämättömän upeita. Hiljaiseksi veti.

Tapahtuman paras esitys oli kuitenkin Jufon esitys singulariteetistä ja ahmoista. Asia oli jo aika tuttua kauraa kaikille scifiä tunteville, mutta esitys kyllä upposi allekirjoittaneeseen ainakin ihan kympillä. Lyhyesti sanottuna, ihmistä lukemattomia kertoja älykkäämmän tekoälyn syntyminen on vain ajan kysymys, ja sen suhtautuminen nykyihmiseen on verrattavissa siihen, miten nykyihminen suhtautuu ahmaan. Aika heikolta näyttää…

Kuvia tapahtumasta (Atte Hujanen).
Videot tapahtumasta (videot tulevat myöhemmin).

Kiitos järjestäjille, hauskaa oli, et cetera, et cetera…