Kirjoittaminen on vaikea laji. Blogikirjoittaminen on suhteellisen helppoa, kun takana on järjettömän monta vuotta sekalaista ajatusvirtaa, mutta todellinen kirjoittaminen vaatii kunnon istumalihaksia. Nasevan blogikirjoituksen pyöräyttäminen onnistuu suhteellisen nopeasti, jos kirjoittaa vain mieleensä tulevista asioista ja fiilispohjalta. Kirjoituksen rytmikin tulee yleensä aivan itsestään.

Pidemmät kirjoitukset ovat hankalia. Blogikirjoituksissa kirjoitustyyliään voi vaikka vaihdella yksittäisten kirjoitusten välillä, mutta esimerkiksi kirjaa kirjoittaessa tämä ei ole fiksua. Jotkut kirjoittavat novellikokoelmia, mutta ainakin minun mielestäni ne ovat vain “oikeiden” kirjojen ja aivopierujen äpärälapsia, joilla ei ole sijaa enää nykyajan maailmassa muuna kuin historiallisena kuriositeettinä. Aikanaan kirjoitin novelleja itsekin, niihin kun oli helppo hypätä mukaan heti koulun ja lukion jälkeisiltä äidinkielen tunneilta. Sittemmin novellit jäivät blogikirjoittamisen jalkoihin. Lyhytaikainen kirjoittamistarve tyydyttyi blogikirjoituksin, ja pidempiaikainen tarve saada jotain aikaiseksi tyydyttyi romaania työstämällä.

No, romaania en saanut julkaistuksi, mikä näin myöhemmin ajateltuna ei ole välttämättä huono asia. Pohdin tässä edelleen, kannattaisiko Luukannel julkaista jonkinlaisena ilmaisversiona, vai kannibalisoisinko sen parhaat ideat seuraavaan teokseeni. En ole päättänyt tätä vielä.

Tietokirjojen kirjoittaminen on hieman erilaista kuin kaunokirjallisen tekstin tuottaminen. Tietokirjassa kirjoittajalla täytyy olla oikeasti tietoa asiasta (ei välttämättä viisautta), ja kirjoittajan täytyy kyetä siirtämään oma tietonsa jotenkin lukijalle. Erityisen haastavaa on se, millaisella sävyllä teoksen kirjoittaa. Blogikirjoituksissa, novelleissa ja kaunokirjallisissa romaaneissa tyyli voi olla melkein mitä vain, mutta tietokirjallisuudessa kirjoittajat päätyvät yleensä hieman puiseen, luennoivaan tai opastavaan sävyyn.

Nyt minulla on pieni ongelma.

Edellinen julkaistu kirjani, Läski syö miestä, oli hersyvällä huumorilla höystetty, hieman agressiivinen laihdutuskirja miehille. Saamani palautteen (ja myyntilukujen) perusteella vastaanotto oli kohderyhmässään onnistunut. Siitä otettiin juuri toinen painos, ja samalla teoksesta tuli hieman enemmän pokkarimainen. Voin siis jossain määrin olla tyytyväinen, sillä useimmiten esikoiskirjat eivät riko edes tuhannen myydyn teoksen rajaa kotimaassa.

Nyt paineet tietenkin kasautuvat (kokeneemmilta kirjailijoilta olen kuullut, että toinen kirja on henkisesti kaikkein vaikein kirjoittaa), ja seuraavan kirjan pitäisi olla vähintään yhtä hyvä. Olen kyllä melko varma siitä, että seuraava julkaisu ei tuo kuitenkaan ihan niin hyvää medianäkyvyyttä kuin Läski syö miestä. Verkkosivustojen suunnittelu on aiheena sellainen, että se ei kiinnosta läheskään kaikkia samalla tavalla kuin esimerkiksi ruumiinkulttuuri ja laihduttaminen. Laihduttamisesta ja oman kehonsa kanssa elämisestä mielipiteitä on kaikilla, mutta verkkosivustojen suunnitteluun liittyvä problematiikka tuskin kiinnostaa muita kuin niitä jotka asian kanssa joutuvat jo muutenkin työskentelemään.

Miten siis kirjoittaa sellaisesta aiheesta, jonka asiantuntija on? En voi aukoa päätäni samalla tavalla kuin laihdutuskirjassa, jossa suurin osa solvauksista on tarkoitettu huumoriksi. Tietenkin tässä voisi olla hyvä erottumiskeino, sillä asiantuntijaroolissa toimiessani minua pidetään hyvin asiallisena, tiukkasanaisena ja jokseenkin jäyheänä persoonana. Tämä tietenkin on totta vain osittain, mutta useimmiten asiantuntijalta odotetaan tiettyä peräänantamattomuutta (joka, mainittakoon, on osa persoonallisuuttani ihan luonnostaan). Liian leppoisaa, joustavaa ja asiakkaiden kaikkiin oikkuihin alistuvaa asiantuntijaa ei kukaan oikein voi ottaa tosissaan – asiakas nimenomaan maksaa ammattitaidosta, ei mielistelystä ja vääränlaisesta joustavuudesta.*

Olen nyt kuitenkin päätynyt kirjoittamaan teoksen suhteellisen asiallisellla sävyllä. Sanoja on kertynyt yhteensä 27 000 (noin 200 A4-liuskaa), ja arvioisin tämänhetkisen tilanteen perusteella kirjan pituudeksi tulevan noin 250 sivua. Jonkun verran siis on vielä työtä edessä. Mutta mikäs tässä on kirjoitellessa kesälomalla, kun aurinko paistaa ja kiire ei ole minnekään.

*) tähän täytyy vielä lisätä, että yrittäjänä ollessani törmään ristiriitaisuuksiin entistä harvemmin. Työnantajan palveluksessa ollessani minua revittiin usein kahteen suuntaan: toisaalta odotettiin että olen joustava ja kiltti työntekijä, joka alistuu kaikkiin asiakkaiden aikatauluoikkuihin ja mielenliikkeisiin, mutta toisaalta sitten odotettiin asiantuntijamaisuutta, josta asiakas oli valmis maksamaan. Nykyään voin keskittyä tekemään sitä, missä olen hyvä, ja kaikkia pelurit ovat tyytyväisiä.