Kunpa kampanja saavuttaisi mahdollisimman suuren yleisön. Saisipa uusi verkkosivu lisää kävijöitä. Voi mistä saisimme lisää klikkauksia?

Moni verkkosivuista vastaava janoaa yleisöä runsaammin, laajemmin ja useammin. Onko enemmän aina enemmän?

Voisiko kävijät korvata roboteilla?

Joillekin sivustoille pelkkä massiivinen kävijäryntäys on arvokasta. Esimerkiksi mainosrahoitteiset verkkojulkaisut hyötyvät juurikin vierailijoiden määrästä – tuijotti ruutua sitten toimitusjohtaja, eläkeläinen tai opiskelija. Mainokset tuottavat sitä paremmin mitä enemmän lukijoita saapuu.

Toisaalla vaikkapa puolueet ja aatteelliset järjestöt haluavat vaikuttaa vallitseviin oloihin, arvoihin ja etiikkaan. Kun tavoitellaan yhteiskunnallista muutosta, tarvitaan laajaa kannatusta. Silloin mahdollisimman suuren yleisön haaliminen on järkevää.

Täyttyykö sivustosi tarkoitus todella jo siitä, että joku klikkaa sitä? Silloin kävijät kannattaisi korvata roboteilla.

Kaikki ihmiset eivät ole kohdeyleisöä

Harva sivusto lopulta hamuaa tasapuolisesti kaikkia vierailemaan. Ensimmäinen rajaus tapahtuu helposti kielen perusteella, koska sivusto on tarjolla vain tietyillä kielillä. Toinen suuri raja menee sijainnissa – esimerkiksi ravintolaa ei hirveästi hyödytä klikkailijat toiselta mantereelta.

Hienovaraisemmat rajaukset koskevat sitä, kuka kävijä on. Potentiaalisimmat asiakkaat, lukijat tai käyttäjät löytyvät esimerkiksi tietystä ikäryhmästä, asuinpaikasta, ammatista, tulotasosta tai harrastuksesta. Yrityksille markkinoidessa porukkaa voi karsia esimerkiksi ala, liikevaihto tai koko.

Kun saat rajattua kohdeyleisöä, sivuston kävijät eivät ole harmaata massaa. On todellakin väliä kuka sivustoa selailee. Sisältö ja markkinointi löytävät selkeän suunnan.

Saat viestisi paremmin perille, kun kohdistat sen jollekin. Yleispätevä teksti ei liikuta ketään.

Kävijän pitäisi myös tehdä jotain

Harvoin riittää, että kävijä vain piipahtaa sivuillasi ja painuu sitten tiehensä. Haluat, että hän ostaa tuotteen, ottaa yhteyttä tai tilaa uutiskirjeen. Tätä kaivattua toimintaa kutsutaan konversioksi.

Konversiota voi parantaa suunnittelemalla ja toteuttamalla sivusto tavoitteesi pohjalta. Kävijää voi ohjata joka käänteessä haluttuun toimintaan. Toimivuutta voi seurata analytiikalla ja tulosten perusteella hienosäätää yksityiskohtia.

Yhtä tärkeää on tavoittaa potentiaaliset asiakkaat ja saada ne sivustolle. Jos sivusto saa enemmän sopivia kävijöitä, konversiokin tulee kasvamaan. Konversio ei voi kasvaa loputtomiin, jos sivustolla ramppaa vääränlaisia kävijöitä.

Milloin sata kävijää siis peittoaa tuhat?

No, esimerkiksi silloin kun:

  1. Sata kävijää on kohderyhmää, tuhat sekalainen joukkio.
  2. Sata kävijää klikkasi, tuhat klikkasi raksia.
  3. Sata kävijää saapui ostamaan, tuhat katselemaan.

Toivonko siis sivustollesi vähemmän kävijöitä? Tavallaan! Haluan, että saat rajattua sivustollesi selkeän tarkoituksen. Tahdon, että mietit, mikä on sivustosi kohdeyleisö. Toivon, että sinulla on rohkeutta keskittyä enemmän kävijöiden laatuun kuin pelkkään määrään.

Ensimmäinen askel on rajata sivustollesi tavoite. Lue, kuinka nyhdämme vastauksen sivustosi tarkoitukseen heti kättelyssä.