Aikakapselihuomio: Tämä kirjoitus ei ole enää se ihan tuorein, mutta aikansa kuvaus ja jostain syystä yhä kovin suosittu, joten pidämme piuhat seinässä. Voit myös kurkata vaikkapa Jannen tuoreempia kirjoituksia täältä.

Kännyköiden syrjäytettyä lankapuhelimet puhelinkeskusteluiden alkumetrit korvautuivat ”Mitä kuuluu?” -kysymyksen sijaan kysymyksellä ”Missä oot?” Sijainnilla on siis väliä, joten se on ilmeisen tarpeellista tietää. Niinpä yhä useampaan digitaaliseen tiedonjyväseen liittyy nykyään myös sijaintitietoa. Paikannus, eli ihmisen tai lähinnä hänen käpälässään majailevan laitteen sijainnin selvittäminen, on älylaitteen perusominaisuus siinä missä 3G-yhteyskin.

Kartanlukutaidon tuhoaja

Satelliittien lähettämään tietoon perustuva paikannus on varsin vanha keksintö, joka juontaa juurensa jo avaruusajan alkuun 1960-luvulle. Tutuin ja yleisin järjestelmä, GPS (Global Positioning System), on nykymuodossaan toiminut vuodesta 1995. Kuitenkin vasta vuosituhannen ensimmäisenä vappuna alun perin sotilaskäyttöön suunnitellusta järjestelmästä poistettiin järkevän siviilikäytön estänyt häirintäsignaali.

GPS-järjestelmän ”avaruusosa” koostuu 24:stä satelliitista, jotka viilettävät reipasta vauhtia ympäri maapalloa. Vertailemalla satelliittien lähettämiä kellonaikasignaaleja satelliittien etäisyyksiin vastaanottimet, eli esimerkiksi puhelimet, laskevat sijaintinsa. Pirun pitkiä yhtälöitä paperilla pyöriteltäväksi, joten ei siitä sen tarkemmin.

Monesti seassa vilahtelee myös lyhenne A-GPS (akronyymiä täydentää Assisted), jolloin satelliittipaikannusta avustetaan muilla keinoin. Yleisimmin apu löytyy matkapuhelinverkossa jaettavasta satelliittien sijaintikalenterista, jonka perusteella vastaanotin voi päätellä mitkä satelliiteista ovat potentiaalisimpia kuunneltavia. Näin paikannus saadaan nopeasti tarkaksi, älypuhelimissa vain muutamissa sekunneissa. Lisäksi käyttämällä matkapuhelinverkon tukiasematietoja voidaan päätellä paikannukselle karkea lähtösijainti.

GPS:n nettotarkkuus kuluttajalaitteissa on muutamien metrien luokkaa, joka on monille sovelluksille vähintäänkin riittävästi.

Kun tein tätä, olin täällä.

Vuosituhannen vaihteesta lähtien autoilijan on yhä useammin opastanut kohteeseensa (tai ainakin lähelle) erehtymätön (tai ainakin lähes erehtymätön) kartturi, navigaattori. Hupikäyttöön miljardien arvoiset satelliitit kaappasivat ensimmäisenä geokätköilijät, nuo nykyajan aarteenetsijät.

Anssin Instagram-fotoja kartalla

Puhelimissa paikannussirusta tuli arkipäivää viime vuosikymmenen lopulla. Puhelimia markkinoidaan sisäänleivotulla navigaattorilla, valokuvia ottaessa paikkatieto tallentuu huomaamatta ja Facebook-tilapäivityksessä on yhä useammin myös tieto käyttäjän olinpaikasta. Siten erilaista dataa on myös jälkikäteen helppo lätkiä kartalle.

Monissa sovelluksissa paikkatieto täydentää muuta tietoa, mutta kokonaan paikannukseen perustuvia sovelluksiakin löytyy. Kenties terävimpänä keulana paikkatieto-some FourSquare, jossa käyttäjä lähinnä ilmoittaa olevansa paikassa X. Pelipuolella paikannusta on käytetty hyväksi varsin mielenkiintoisesti, esimerkkinä kotimainen mobiiliroolipeli Shadow Cities. Oma juoksu- tai pyörälenkki on helppo mitata ja tallettaa useillakin ohjelmilla, vaikkapa pienellä huumorilla varustettuna.

Ja koska onkin kutkuttavan mielenkiintoista tietää miten oman sijaintinsa saa selville, paneudutaan tämän kirjoitussarjan seuraavassa episodissa paikannusdatan hankkimiseen HTML5:n Geolocation API:n avulla.