Lokakuu valkeni Aucorillakin sellaisena perinteisen harmaana ja hieman mieltä hidastavana, joten päätimme vetää sitä nekkuun. Valitsimme aseeksi Facebook-hassuttelun tiukalla päivitystahdilla ja sotkimme sekaan toki asiaakin. Julkaisut ovat selailtavissa käänteisessä järjestyksessä Facebookin arkistossa.

Kun kuu oli taas täysi ja marraskuu viiksineen kutitteli nurkan takana, FB-mittarissa oli reilut 50 päivitystä. Niitä oli käynyt ihmettelemässä tasaisesti varsin hyvä siivu FB-heimostamme ja tykkääjiäkin oli kertynyt kuun aikana yksi päivässä. Olimme tyytyväisiä mainoksettomaan kampanjaamme ja yhteenvetoa luvattiin.

Samaan aikaan Facebookissa alkoi levitä jälleen yksi “Facebook on muuttanut ominaisuutta x, jos haluat että y on z ja maailma pelastuu…” -joukkojankutus ja siinä kohtaa ärsyttikin jo sekä arvaamattomasti toimiva suuri F että sopulina korjausliikkeitä huutelevat sivujen ylläpitäjät.

Mieleen tuli ainakin Gary Vaynerchukin esittämä ajatus (P&P @ YouTube) eri välineiden hyödyntämisestä markkinoinnissa: joskus väline oli sähköposti, sitten tulivat blogit, sitten YouTube ja edelleen erilaiset somepalvelut. Kaikissa pitää vain rummuttaa asiaansa jääräpäisellä innolla ja tietty prosentti kyllä kuulee rummun laulun. Jos rytmi on tarttuva, taputus ja ulvonta kuuluu kauas. Kannattaa muistaa, että esim. suuremmissa sähköpostisuorissa jo 20% avausprosentti on huikea.

On siis turha jäädä murehtimaan kuinka moni on nähnyt päivityksesi, “Uutta suoleen kun vanha kuolee!”, sanoi jo vanha kansa. Vai oliko se naapuri? Luo päivityssarjoja, tee meemikuvia, koosta infograafeja, nappaa mielenkiintoiset linkit talteen ja käytä ajastusta iskeäksesi juttusi varhaisen aamun hiljaisiin hetkiin tai viikonloppuihin, jolloin kilpailijasi saattaa makoilla mökillään.

Muutama muu viime aikojen havainto markkinoinnista Facebookissa:

  1. Uutisvirran sekaan uivat sponsoroidut mainokset tuntuvat hämmentävän käyttäjiä. Täältä mediamyynnin ja – suunnittelun puolelta todettunakin muuttuvat kuviot yllättävät, koska Facebook ei ihan aina muista mainita mainosten sijaintia niiden tilaajillekaan tuolla ads-osastolla. Muistakaa nyt kuitenkin, että vaihtoehto voisi olla myös ns. Alan Lehden bannerihelvetti: 1440×900 -kokoisella näytöllä ei näe sisältöä pikselin vertaa eikä itse asiassa edes lehden nimeä ellei arvaa sitä osoiteriviltä…
  2. Tykkää ja jaa -kilpailut rikkovat Facebookin sääntöjä ja ennen kaikkea some-ninjojen yöunia. Laillisen kilpailun työstää omaksi hyväksytyksi sovellukseksi varsin ripeästi joko mittatilauksena tai valmiita työkaluja hyödyntäen, mutta kisaa promotessasi saatatkin huomata kuinka kävijät edelleen kuittaavat esim. kuvan alle “T&J!” vaikka kuvassa lukisi mitä. Myös sovelluksen näkyminen mobiililaitteissa häviää pystyyn arvontakuvista tykkäilylle.
  3. Negatiivisesta kritiikistä huolimatta emme toteuta Tykkää & Jaa -kampanjoita vaan toimimme sääntöjen mukaisesti, mutta uusia temppuja etsien :)

Analyysimme lokakuun kampanjasta: säännöllinen sisällöntuotanto tuo tasaista kävijävirtaa. Ohjeemme firmasi Facebook-sivun elävöittämiseksi: julkaise jotain jo tänään ja huomenna niin ylihuomenna se julkaisu tulee yllättävän kivuttomasti. Alla vielä pari huippuhauskaa(*) käppyrää, hauskaa perjantaita!

Uusia tykkääjiä lokakuussa
Sivunäytöt (sininen) & yksitt.kävijät (vihreä) lokakuu vs. syyskuu (himmeä taustakäyrä)

Ja mitäpä olisi juttu Facebookista ilman kunnon loppupuffia sinne suuntaan. Like Box, take it away!

(*) ihan tavallisia käyriä, ei mitään hauskaa.