Olen viimeisen vuoden ajan keskittynyt valamaan Aucorin perustuksia. Kun yritys alkoi kasvaa, tajusin että tarvitsisin lisämuskelia kasvua siivittämään. Siispä kävin imemässä tietoja & taitoja toimitusjohtajakurssilla ja HHJ-kurssilla (kiitokset Jussille ja Leeville vinkeistä!). Ja kuten aina, tieto lisää tuskaa.

Monen pienemmän kehityskohteen lisäksi selvisi, että yrityksessä olisi hyvä olla joku piiskaamassa ja sparraamassa toimitusjohtajaa. Normaalisti tätä roolia vetää yhtiökokouksen valitsema hallitus. Pienissä yrityksissä hallitus on kuitenkin usein yhden hengen tynkä, josta ei kasvun kannalta ole hirveästi iloa. Pieneen ja suhteellisen tuntemattomaan yritykseen voi olla myös hankala saada riittävän kokeneita henkilöitä hallitusvastuuseen.

Advisory board on hallitusta vapaamuotoisempi elin, jonka jäsenillä ei ole varsinaista valtaa tai juridista vastuuta yrityksen toimista, joten siihen on helpompi shanghaijata päteviä osaajia. Hirvittävän kinuamisen, lahjomisen ja kiristämisen seurauksena sain Aucorin Advisory Boardiin haluamani vaikuttajat:

On mahtavaa saada teidät mukaan. Tervetuloa, ja Team Aucor kiittää!

P.S. Henri Sora on puhumassa Turku Agile Day:ssä 16.5.2012 klo 11.15–12.00. Be there!