Näin käy meille todella usein, viimeksi pari viikkoa sitten. Meille tuli ulkopuolinen kouluttaja, joka kysyi, monelleko tunnukset tehdään. Kun vastasin, että yhdelletoista, hänen välitön reaktionsa oli: ”Entäs ne loput?”. Eikä hän millään meinannut uskoa, että siinä on kaikki.

Jotenkin onnistumme antamaan vaikutelman, että meitä olisi vähintäänkin kolmekymmentä. Emmekä tee sitä mitenkään tarkoituksella. Nettisivuilla on kerrottu avoimesti koko Aucorin väki, ketään ei ole piilotettu kaappiin. Miksi silti vähän väliä törmään epäuskoiseen ilmeeseen?

Rykmentti ryminällä sisään

Yksi selitys kokomielikuvaan voi olla Aucorin pinkissä persoonallisuudessa. Viestintämme on niin räväkkää, että epäilemättä taustalla täytyy olla panssarivaunujen armada. Olemme kuitenkin syystä ylpeitä tekemisestämme ja seisomme ryhdikkäästi sanojemme takana. Antaako se olettaa, että kun on Suomen kovin, täytyy olla myös suurin?

Aucor on vahvasti läsnä ja aktiivinen WordPress-yhteisöissä. Meidät löytää Slackista, foorumilta sekä WordPress Meetupeista. Kuulumme podcasteissa ja näymme tapahtumissa. Esimerkiksi WordCamp Helsinki 2017 -tapahtumassa olimme kipeäksi tullutta toimaria lukuun ottamatta kaikki – osa sponsoripöydän ääressä ja yksi järjestäjänä. 

Meillä jokainen saa näkyä, kuulua ja vaikuttaa.

 

Koko timantinluja laatu

Suomessa vain kahdella toimistolla on kolme WP-maailman Michelintähteä. Näistä toinen on tietenkin Aucor. Usein isot toimistot voittavat kaikki palkinnot, ehkä siksikin Aucoria luullaan suuremmaksi. Mutta verkkopalveluiden toteuttajia palkitessa – ja palkatessa –  koko ei kiinnosta juuri ketään.

Suuruudentuntu syntyy myös referenssiluetteloa selatessa. Olemme ehtineet tekemään töitä isoille ja nimekkäille, siinä missä pienille, laatutietoisille ja yksityiskohtaisillekin. Aucorilla on hyvä maine, joka syntyy tinkimättömästä asenteesta ja tuo asenne syntyy yksilöistä, joita voi olla kymmenen tai sata. 

Ehkä myös se, että joukkueemme on jakautunut kolmelle paikkakunnalle, kasvattaa kokoamme maailman silmissä. Toisaalta, kun jatkamme kasvua tätä tahtia, kohta meitä on oikeasti kolmekymmentä. Kaipaamme nimittäin vahvistusta riveihin, joten jos sinäkin olet tai sinusta on tulossa Suomen kovimpia WP-tekijöitä, laita hakemus tulemaan!