Tämä kirjoitus on osa blogikirjoitussarjaa, jossa paljastan Aucorin liikesalaisuuksia. Toisessa osassa paljastan markkinointimme salaisen aseen.

Verkkopalvelun ostajan opasUusasiakashankinta on eräs yrityksen tärkeimpiä tehtäviä. Ilman jatkuvasti kasvavaa asiakasvirtaa yritys ei voi kasvaa eikä kehittyä. Vanhoista asiakkaista täytyy tietenkin huolehtia hyvin, mutta projektiluontoisessa liiketoiminnassa myös uusien asiakkuuksien kotiuttaminen on elintärkeää.

Uusasiakashankinta voi kuitenkin olla masentavan haasteellista.

Päätin jo Aucoria perustaessa, että keskittyisimme mieluummin laatuun kuin halpaan hintaan. Laadun tekeminen ei ole kuitenkaan halpaa, joten tiesin joutuvani perustelemaan korkeampaa hintatasoamme jollain tavalla. Useimmiten tämä ei ole ongelma, mutta ensiostajilla ei välttämättä ole tietoa siitä, millainen hyvä verkkopalvelu yleensäkään on. Niinpä päädyin kirjoittamaan potentiaalisille ostajille Verkkopalvelun ostajan oppaan. Opas valistaa potentiaalisen ostajan oikeaan mielentilaan, ja samalla lukija oppii ikään kuin ohimennen arvostamaan laatua – jota meillä tietenkin on tarjolla.

Verkkopalvelun ostajan opas myös kääntää perinteisen myyntiprosessin päälaelleen. Kun yritykset normaalisti joutuvat hakemaan asiakkaansa maailmalta jalat rakoilla, potentiaaliset asiakkaat ottavat meille yhteyttä kirjan tiimoilta.

Kirja on myös huomattavasti käyntikorttia tehokkaampi tapa jäädä mieleen. Käyntikortti saattaa unohtua asiakkaalla laatikon pohjalle tai lentää roskakoriin, mutta alaan liittyvä perusteos jää todennäköisesti pöydän kulmalle pyörimään. Sen lisäksi, kirjalla on edelleen erityinen auktoriteettiarvo, joka auttaa kummasti myyntitilanteessa.

Verkkopalvelun ostajan opas on tuonut meille paljon enemmän kauppaa kuin mitä olisimme rahalla voineet ostaa. Sen lisäksi että siitä on hyötyä myös asiakkaillemme, Verkkopalvelun ostajan opasta on siteerattu yllättävän paljon myös erilaisissa opinnäytetöissä ja esityksissä. Kiitos siitä kaikille niille, jotka ovat näin tehneet!

P.S. Voit myös ladata ilmaisen Verkkopalvelun ostajan minioppaan.