Aucorissa oltiin kesällä ahkeria. Yleensä alan firmoilla ei ole aikaa rakennella omia verkkopalveluitaan arkikuukausina. Niinpä omat uudistusprojektit täytyy yrittää paketoida silloin, kun aikaa on enemmän käytettävissä. Hyödynsimme heinäkuun helteet, ja pistimme firman visut uusiksi.

Aucor Oy – vanhat sivut vs. uudet sivut

Uusi ilme

Viimeisen vuoden aikana olemme keskittyneet muuraamaan yrityksen perustuksia kuntoon, ja ilmeuudistus liittyy vahvasti tähän kehitystyöhön. Vanha ilme oli jo aikansa elänyt, ja ilme oli saadun palautteen perusteella myös liian maskuliininen ja raskas.

Uudessa visuaalisessa ilmeessä otimme selkeästi raikkaamman linjan, ja tiputimme punaisen värin pois kokonaan. Päädyimme turkoosin vivahtavaan siniseen, koska se on runsaasta käytöstään huolimatta edelleen teknologiaan ja laatuun assosioituva väri. Jostain syystä myös käyttämämme avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmät (Drupal ja WordPress) ovat perusvärimaailmaltaan sinisiä.

Aucor Oy uusi logo

 

Uusi logo kuvaa erilaisten päätelaitteiden kirjoa, jotka nykyään täytyy huomioda suunnittelutyössä. Verkkopalveluja ei yksinkertaisesti voi enää suunnitella vain yhdelle päätelaitteelle tai resoluutiolle. Logon pyöristettyjen suorakaiteiden perusmuodot on sommiteltu keskenään tasapainoon kultaista leikkausta vapaasti mukaillen. Tämä tuo omalta osaltaan logoon rauhallista symmetriaa sekä jäntevyyttä. Logo suunniteltiin yhdessä kumppanimme Neodesign Oy:n kanssa.

Uudet sisällöt

Yrityssivustojen tekstejä vaivaa yleensä hirvittävä tylsyys. Ei uskalleta kirjoittaa raflaavasti, vaan mieluummin hämmennetään mitäänsanomatonta ja tappavan tylsää kaurapuuroa. Otimme sisältöjen uudelleenkirjoituksessa ronskimman otteen Parantaisen kirjoitustyylin hengessä. Yrityksen verkkopalvelun tarkoitus on kuitenkin myydä palveluja, eikä vain elvistellä alan muille yrityksille.

Pyrimme selkeyteen myös karsimalla sisältöjen määrää ja tekstien pituutta. Nyt palveluvalikoimamme on selkeästi näkyvillä jokaisella sivulla, ja kullakin olennaisella sisältösivulla on oma tarjouspyyntölomakkeensa. Annoimme myös asiakkaidemme suositteluille enemmän tilaa.

Uusi alusta, uudet kujeet

Teknisesti teimme mielenkiintoisen ja poikkeuksellisen ratkaisun siirtymällä Drupalista takaisin WordPressiin. Syynä oli yksinkertaisesti se, että Drupal on hieman liian kankea tähän käyttötarkoitukseen. Drupal on edelleen paras työkalu laajojen ja monipuolisten verkkopalveluiden toteuttamiseen, mutta vahvasti blogivetoisessa verkkopalvelussa paras ratkaisu on kuitenkin WordPress. Päätökseen vaikuttivat myös kustannukset ja kehitykseen menevä aika.

Verkkopalvelumme on tietenkin toteutettu responsiivisesti. Voit kokeilla aucor.fi -sivustoa esimerkiksi iPadilla tai iPhonella pysty- ja vaaka-asennossa, niin huomaat muutoksen.

Kommentteja?

Kyselimme koekaniineilta kommentteja uudesta ilmeestä, ja tässä valikoituja paloja:

Keventynyt värimaailma kieltämättä toi lisää uskottavuutta, ja sellaista jossain määrin kaivattua kepeyttä – etenkin nyt kun firma on jo vähän isompi, niin ei tarvitse olla enää niin vihainen ;)

Rauhallinen, selkeä ja informatiiivinen. Asiat löytyvät helposti ja ne on kerrottu selkeästi.  Voisin ostaa teiltä!

Pätevän oloinen saitti esittelemään pätevän oloista toimintaa.

Mitä mieltä sinä olet uudistuksesta? Osuiko vai upposiko?