Miten 490 euroa voi tuottaa 7500 euroa?

Ensivilkaisulta 7500 euron tuotto pelkällä 490 euron panoksella tuntuu silkalta verkostomarkkinoinnilta. En viitsinyt laittaa tuohon otsikkoriville edes prosentteja, sillä %-luku olisi ollut hävyttömän hyvä. Jokainen laskutaitoinen kuitenkin ymmärtää, että tuollaisella ROI:lla kannattaa ryhtyä vaikka myymään käärmeöljyä. Miten helskatissa se onnistuu, ellei sitten ole huumekauppias tai pankkiryöstäjä?

No, Googlella tietenkin. Googlen avulla pienempikin pulju saattaa saada sata kertaa parempaa näkyvyyttä kuin huomattavasti suurempi kilpailijansa. Yleensä tämä ei ole edes vaikeaa, sillä mitä isompi yritys, sitä kankeampi julkaisukoneisto. Markkinointibudejettia voi olla vaikka muille jakaa, mutta suurin osa rahoista menee hienojen kirjekuorten painokustannuksiin tai tv-mainosten kuvauksiin. Tässä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta pienyrittäjillä on rahalle myynnin kannalta tärkeämpiäkin kohteita kuin viimeisen päälle hiotut markkinointimateriaalit. Ensisijaisesti kannattaa keskittyä siihen, mistä raha tulee.

Ja rahahan tulee asiakkaalta.

Yritystä perustaessani riesana olivat työntekoa jatkuvasti häiritsevät puhelinmyyjät. Olisi ollut tarjolla kaikenlaista hilavitkutinta, mainoskynää, luettelonäkyvyyttä, käyntikorttipajaa, pingispalloa ja vaikka mitä. Kaikille näille myyjille yhteistä oli kannaltani yksi asia: en halunnut heidät tuotteitaan tai palveluitaan. Itse asiassa, olin suurimman osan ajasta valmis toivottamaan tyrkkymyyjät alimpaan helvettiin, mutta työtään hekin tietenkin vain tekivät. Siksi pidättäydyinkin kohteliaasti saamasta itkupotkuraivaria puhelimessa, vaikka mieli olisi tehnyt.

Perinteiset luukutuskeinot eivät vain toimi enää tällaiseen nettiajan kasvattiin. Nykyään kuluttaja etsii verkosta sen mitä haluaa, vertailee tuotteita ja hintoja, pohtii ominaisuuksia ja etsii käyttäjäkommentteja. Tyrkyttävä myynti käy useimmalle vain hermoille (vaikka joukkoon mahtuu toki vielä sellaisiakin kuluttajia, jotka suhtautuvat mainontaan muutenkin välinpitämättömästi), eikä ostopäätökseen välttämättä pysty vaikuttamaan juuri mitenkään.

Ennen riitti, että tuote oli riittävän hyvä. Sitten vain kaadettiin rahaa tarpeeksi mainontaan ja alettiin odottamaan myymälän ovien kolinaa. Nykyään kuluttajan pentele kyttää rahojensa perään, ja kilpailuttaa vielä tuotteet ulkolaisten pelureidenkin kanssa. Siinä on kotimainen yrittäjä helisemässä, kun globalisaatio lokalisoituu omaan liiketoimintaan. Onneksi hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Markkinat voi ottaa vielä omakseen.

Haluaisitko myydä asiakkaalle, joka etsii juuri sinun tuotettasi?

Jos katsoo minkä hyvänsä suuren kotimaisen lehden tai portaalin (heh, pakko käyttää tuota inflaation kärsimää sanaa ihan kiusallakin) etusivua, huomaa ensimmäisenä pelkän töttöröö-mainosten välkkeen. Jos bannerissa ei vilahda paljasta pintaa, ihmiset eivät juurikaan jaksa kiinnittää huomiota niihin. Tavallisten (hyvin suunniteltujenkin) bannereiden klikkiprosentit ovat todella alhaista luokkaa, useimmiten alle 0,15%:n. Jos asian haluaisi ilmaista hieman epämiellyttävämmin, voisi ajatella että 99,85% kuluttajista ei koske banneriisi, vaikka se olisi keskellä ruutua valtakunnan ykkösmedian etusivulla. Tästä suiviintuneena mainosmiehet (ja -naiset) tietenkin kehittelevät entistä ärsyttävämpiä mainoskombinaatioita. Mukaan sotketaan tietenkin ääntä, videokuvaa ja sivuston käyttöliittymää häiritsevää toiminnallisuutta, jotta saadaan mahdollisimman moni käyttäjä huiskimaan mainosta hiiren kursorilla - ei niinkään innosta vaan raivosta kiehuen.

Ongelmana tässäkin mainosmuodossa on se, että yleensä käyttäjiä (asiakkaita!) ei voisi vähempää kiinnostaa bannerien tarjonta. Tämä ei siis johdu siitä, että bannereilla mainostettavat tuotteet olisivat jotenkin huonoja tai niiden toteutustapa kehno. Ehei. Yleensä nimittäin asiakas ei ole tullut sivustolle (mikä sivusto se sitten onkaan) katsomaan bannereita tai mainoksia, vaan sivustoa itseään (kuten uutisia, keskusteluja, todellista sisältöä). Liekö siis ihme, jos mainonta ei uppoa kunnolla?

Mietitäänpäs hetken hakukonetta.

Kotonani levahti mikroaaltouuni. Aikaisemmin mikrosta oli noussut käryävän makkaran sulotuoksuja, mutta nyt sieltä nousi vain kärähtäneiden komponenttien kirpeitä aromeja. Yli kymmenen vuoden hiillostus oli viimeinkin liikaa uskolliselle säteilylähteelle, ja se piti sitten kiikuttaa kierrätyskeskukseen viimeiselle matkalleen. Kokemuksesta tiesin, että edessä oli tuskaisa uuden mikroaaltouunin metsästys: tuskaisa siksi, että uuden mikron ostaminen tarkoittaa lisää vaivannäköä ja stressiä jo ennestään kireään aikatauluun. Ja jos erehtyy ostamaan mikron jostain lähialueen supermarketista, pettyy varmasti joko myymisprosessiin tai itse tuotteeseen.

No, Googleen siis tietenkin ensimmäisenä. Kun hakukenttään naputtelee itseään kiinnostavan asian, esimerkiksi mikroaaltouuni, sylkee Google sisuksistaan toinen toistaan hienompia hakutuloksia valittavaksi. Ta-daa!

mainoksia


Asiakas on tietenkin tyytyväinen, koska sitähän hän juuri tuli sivustolta hakemaan. Googlessa on paraatipaikalla maksettuja mainoksia, joissa myydään juuri sille hakusanalle räätälöityjä mainoksia. Mutta häiritsevätkö nämä asiakkaita? Toki asiakas hiffaa, että kyseessä on maksettu mainostila, mutta ei se haittaa: hän on tullut etsimään sivustolta tietoa juuri kyseisestä asiasta. Lähtötilanne on jo aivan eri kuin aikaisemmissa tapauksissa. Mainonnan kohde on jo valmiiksi mainoksen kannalta suotuisassa mielentilassa.

Voisin kuvitella, että aika harvassa ovat ne yritykset, jotka eivät olisi valmiita maksamaan tällaisista asiakkaista!

Perinteisillä mainonnan keinoilla on hankala kohdentaa mainoksia oikeaan kohderyhmään, ja vielä hankalampaa on löytää sellaisia asiakkaita, jotka ovat jo valmiiksi kiinnostuneita tuotteestasi tai palveluistasi.

Jäikö nälkä? Hyvä! Pistäs kirjautuen kesäleirille!

Ilmainen vinkki:

Hakukonenäkyvyyden kannalta eräs pahimmista virheistä sivustoilla on asiallisen 301-uudelleenohjauksen puuttuminen. Hakukoneet ymmärtävät osoitteet www.aucor.fi ja aucor.fi eri osoitteiksi (vaikka ne yleensä ohjaavatkin käyttäjät samaan paikkaan). Ihmiset käyttävät linkittäessään molempia muotoja, ja tällöin liikenne näyttää hakukoneiden kannalta ohjautuvan kahteen eri osoitteeseen. Asettamalla .htaccess -tiedostoon 301 -uudelleenohjaus tilanne korjautuu, ja samalla parannetaan sivuston sijoitusta hakutuloksissa.

Jos et ole varma onko sivuillasi käytössä uudelleenohjaus, voit testata sen varsin helposti. Esimerkiksi omilla sivuillani se onnistuu kirjoittamalla ensin selaimen osoiteriville www.aucor.fi ja sitten aucor.fi. Huomaatko, mitä tapahtui? Kirjoittaessasi www.aucor.fi sivuston osoite jäi selaimen osoiteriville näkyviin, mutta kun kokeilee samaa aucor.fi -osoitteella, selain ohjautuu automaattisesti osoitteeseen www.aucor.fi. Jos käytössä ei olisi uudelleenohjausta, selaimen osoiteriville olisi jäänyt aucor.fi.

301-uudelleenohjaus on tehty esimerkiksi Aucor.fi:n tapauksessa näin:
RewriteEngine on
RewriteCond %{HTTP_HOST} ^aucor\.fi [NC]
RewriteRule (.*) http://www.aucor.fi/$1 [L,R=301]


Etusivulle | Palvelut | Verkkosivustot | Logot | Flash | Blogi | Suositukset | Yhteystiedot