Google AdWords

Googlen AdWords on siitä erikoinen mainonnan muoto, että se toimii todella, todella hyvin. Se toimii itse asiassa niin hyvin, että jopa me itsekin käytämme sitä koko ajan*. Syykin on hyvin yksinkertainen: Googlen käyttäjät eivät vain siedä Googlen AdWords-mainoksia, vaan he suorastaan janoavat niitä. Mainokset kun tuppaavat yleensä olevan juuri niistä aiheista, joita käyttäjä omatoimisesti syötti Googlen hakukenttään. Sen vastaanottavaisempi ei mainonnan uhri juuri voisi olla. 

Kuvassa:  Googlen AdWords -mainoksia.

Työmme sisältää avainsanamääritykset, tilin asetukset, budjetin määrittelyn ja mainosryhmien määritykset. Yhdessä mainosryhmässä on kokoelma avainsanoja, sekä 3 erilaista mainosta joita kehitetään kerran viikossa. Työ sisältää viikottaisen (alussa päivittäisen) seurannan, ja kerran kuukaudessa raportin asiakkaalle. Kampanjan alussa ajetaan jokaisesta mainosryhmästä vähintään 2 erilaista mainosta rinnakkain, ja kerran viikossa käymme poistamassa heikommin toimivan mainoksen. Tätä toistetaan kampanjan alussa pari kertaa, ja pidempiaikaisen kampanjan jatkuessa kerran kuukaudessa. Näin saadaan selkeästi paras hyöty pitkäaikaiselle mainostukselle.

Kuinka paljon se sitten maksaa?

Kampanjan aloitus ja suunnittelu: 270 € + alv 23%. Kampanjan aktiivinen seuranta 720 €/kk + alv 23%. Aloituskustannuksien ja seurantatyön lisäksi asiakas maksaa myös Googlen todelliset mainoskustannukset.

Tilaa tästä!

*) Sivuhuomautuksena, milloin olet viimeksi nähnyt minkään mainos- tai digimediatoimiston esimerkiksi käyttävän bannerimainontaa?