Etätyökin on työtä


Kansallista etätyöpäivää vietetään 16.9.2011, ja tietenkin osallistumme myös Aucorissa. Päivä ei tosin poikkea juuri mitenkään muista päivistä. Meillä on Aucorissa alusta lähtien sovittu, että jokainen voi tehdä kotoa niin paljon hommia kuin huvittaa. Tästä ovat ainoina poikkeuksina jokaviikkoinen maanantaipalaveri ja asiakastapaamiset. Niihin pitääkin sitten osallistua, vaikka taivaalta sataisi kiukkuisia mummoja. Työmme on kuitenkin sellaista, että suurin (ja haastavin) osuus tekemisestä tapahtuu pään sisällä – ei tehtaalla. Ei ole yksinkertaisesti mitään järkevää syytä vaatia ihmisiä olemaan fyysisesti työpaikalla, ellei siihen ole jotain painavaa syytä.

Etätyön ilot ja hyödyt

Etätyö ei ole turhaan kehuttu työnteon muoto. Itse olen alusta lähtien ollut sitä mieltä, että ihmisten pitäisi saada vaikuttaa työympäristöönsä niin paljon kuin se on mahdollista. Etätyössä on itsessään niin paljon hyviä ominaisuuksia, että ihmettelen kovasti, miksei sitä käytetä enemmän.

  • Ensinnäkin, kaikki ihmiset eivät tykkää muista ihmisistä. Poliittisesti korrekti termi lienee ”introvertti”, joten käytetään sitä tässäkin yhteydessä. Introverteille ominaista on, että tuttujenkin ihmisten kanssa oleilu laskee energiatasoa. Ei vaan yksinkertaisesti jaksa, ja tuntuu että ihmiset käyvät liikaa iholle. Tällaisille ihmisille etätyöt ovat upea mahdollisuus keskittyä olennaiseen.
  • Turhan matkustelun väheneminen. Työmatkat ovat monelle ikäviä kokemuksia, ekologisista vaikutuksista nyt puhumattakaan. Jos työpaikalleen joutuu tetsaamaan ruuhkaisen kaupungin läpi aamusateessa, ei ole ihme jos naama on hieman vääränä työpaikalle tullessa.
  • Vapaus. Tunne, että voi vaikuttaa omaan työhönsä ja elämäänsä on merkittävä. Itse vihaan naurettavaa kellokorttibyrokratiaa, jonka ainoana tarkoituksena tuntuu yleensä olevan työntekijöiden henkinen kyykyttäminen. Ymmärrän varsin hyvin tarpeet työajan seurannalle ja työn kannattavuuden arvioinnille, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, missä ihminen työnsä tekee.

Mitä etätyön järjestämisessä tulee ottaa huomioon?

Etätyö ei tietty sovi ihan kaikkiin organisaatioihin, ja on tiettyjä perusolettamuksia, jotka tulee ottaa huomioon.

  • Työkalujen ja prosessien tulee tukea myös etänä tehtävää työtä. Projektinhallintajärjestelmät, tuntikirjausjärjestelmät ja kaikentyyyppiset kommunikointijärjestelmät ovat entistä kriittisemmässä roolissa.
  • Tuntikirjaus. Itse käytämme Harvestia, joka on mielestäni markkinoiden mukavin ja toimivin tuntikirjausjärjestelmä. Verkossa pyörivän palvelun hienouksia on tietenkin se, että siihen pääsee käsiksi näppärästi myös kotoa.
  • Projektinhallintajärjestelmä. Meillä Aucorissa on käytössä Basecamp, joka on kuin suunniteltu etätyötä silmällä pitäen. Basecampin avulla myös asiakkaat pääsevät osallistumaan helposti projektin etenemiseen ja kommentoimaan tuotoksia. Olemme saaneet tästä paljon kiitosta asiakkailtamme, ja suosittelen työkalun käyttöönottoa lämpimästi.
  • Dokumentit ja tiedostot. Työntekijällä tulee olla pääsy samoihin materiaaleihin kuin fyysisellä työpaikallakin. Tämä asettaa jonkun verran haasteita tietoturvan kannalta, mutta kuten aina tietoturvasta puhuttaessa, ratkaisut ja suojaustasot tulee tasapainottaa haittojen ja hyötyjen kanssa.
  • Kommunikointi. Tärkein kaikista. Vaikka työntekijä tekisikin etäpäivää, ei se silti tarkoita sitä että kotona vedetään piuhat seinästä ja lyödään puhelin kiinni. Etätyössä kommunikoinnin merkitys on itse asiassa on tärkeämpää kuin ikinä, koska kasvokkain tapahtuvaa viestintää ei pääse tapahtumaan. Meillä on firmassa käytössä normaalien spostien ja puhelinten lisäksi sisäinen Skype-ryhmä, jossa ollaan näppärästi tavattavissa.

Kenelle etätyö sitten ei sovi?

Kokemuksen perusteella uskaltaisin väittää, että etätöitä ei voi oikein suositella seuraaville ihmistyypeille:

  • Johtajat. Halusit tai et, sinun oletetaan olevan tavoitettavissa. Yrityksen johtamiseen liittyy paljon poissaoloa työpaikalta muutenkin, että on melko mahdoton ajatus ”johtaa” etänä niinä harvinaisina päivinä kun oikeasti olisi mahdollista olla aidosti tavattavissa.
  • Perheelliset, joilla ei ole kotona omaa työhuonetta tai rauhoitettua työtilaa. Niin mukavia kuin lapset ja kotona oleminen onkaan, aika harva pystyy aidosti keskittymään työasioihin silloin kun nakkula roikkuu käsivarressa tai jos puoliso on nakittamassa alituiseen kotitöitä. Sen lisäksi, asiakaspuheluihin vastaaminen on usein haasteellista. Jos taustalla kiljuu pikku-Elmeri kurkku suorana samaan aikaan kun asiakas yrittää selostaa vienolla äänellään projektin ongelmakohdista, ei hyvä heilu.
  • Ihmiset, joilla on keskittymis- ja itsekurivaikeuksia. Tätäkään ei varmaan saisi sanoa poliittisen korrektiuden nimissä, mutta etätyö ei sovi laiskoille ja itsekurittomille. Moni etätöihin tottumaton huumaantuu etätyön vapaudesta, ja työn laatu kärsii.
  • Tuoreet työntekijät, jotka eivät vielä ole integroituneet osaksi työyhteisöä. Etätöihin tulisi ”päästää” vasta sitten, kun työntekijä on sujut työtehtäviensä ja työyhteisönsä kanssa. Suoraan etätöihin usuttaminen ei kuulosta kauhean fiksulta ja mukavalta vaihtoehdolta.

Unohtuiko listalta jotain etätyökokemuksia tai näkemyksiä?

7 kommenttia

  • Etätyö ei myöskään sovi työnarkomaaneille. Jos olet kokoajan ns. työpaikallasi niin et tavallaan pääse koskaan ”töistä kotiin”. Ja tottakai työtehtävien pitää olla sellaisia että niitä voi tehdä kotoaan. :)

  • Olen Janne kanssasi samaa mieltä. Etätyö on huima mahdollisuus ja voimavara oikein käytettynä. Viestintä tahtoo olla yrityksissä yksi pullonkaula ihan toimistoympäristössäkin, joten etätyöhön siirtyminen voi optimitilanteessa sysätä yrityksen kehittämään ja ottamaan käyttöön viestintäprosessit etätöiden lisäksi normaalissa arjessa.

    Kymppiplussan ja papukaijamerkin annan huomiollesi, että johtajat eivät voi ulkoistaa itseään etätöihin. Tämä on niin totta ja monissa organisaatioissa asiat menevät pieleen, kun johtamisessa siirrytään konferenssipuheluiden, Skypen ja sähköpostien varaan.

    Skype-johtaminen on syvältä.

  • Santeri: Aamen! Tämän takia yritän itse tehdä työt aina ainoastaan toimistolla. Työsähköpostin sulkemisen opetteluun tarvitsisi varmaan vielä käydä jokin kurssi.

  • Kiitos nopeille kommentoijille! Työnarkkari tosiaan unohtui listasta, varsinkin kun olen itse siihen myös syyllistynyt. Etätyö ei ole hyvä idea sillloin, kun töissä on muutenkin… no, koko ajan. :)

  • Oivaa tekstiä taasen kuoma! Omalla alallamme ainakin työ on kaikkialla, hyvässä ja pahassa. Kuinka paljon on siinä kiinni, siihen sopii vanha sanonta: VHS-nauhuristani ei tule muuta kuin pornoa ja väkivaltaa! Eli koneet kiinni kun ”ei olla töissä”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>