Mitä tulee ottaa huomioon julkaisujärjestelmää valittaessa?

Oman kokemukseni mukaan yleisimmät julkaisujärjestelmien valinnan virheet on mahdollista välttää hyvin helpostikin. Jos et osaa itse arvioida julkaisujärjestelmän toimivuutta, tilaa konsultointikeikka joltain alan arvostetulta yritykseltä. Tällöinkin tietenkin kannattaa arvioida hieman, miten hyvin he tuovat esille juuri oman tuotteensa.

Tutustu vaihtoehtoihin

Onko valittu julkaisujärjestelmä hyvä myös tulevaisuutta ajatellen? Julkaisujärjestelmä on investointina kuitenkin sellainen, että sitä ei mikään organisaatio mielellään tee kovin monta kertaa turhaan. Kustannukset karkaavat helposti käsistä, jos julkaisujärjestelmää joutuu päivittämään parin vuoden välein, kun huomataan että vanha järjestelmä ei vastaa muuttuneita tarpeita. Useimmat julkaisujärjestelmät ovat syntyneet tietyistä lähtökohdista, jotka voivat olla hyvinkin erikoisia ja erikoistuneita. Esimerkiksi Wordpress on erittäin hyvä blogikirjoituksia varten suunniteltu julkaisujärjestelmä, mutta se ei ole välttämättä paras mahdollinen ratkaisu jos tarpeet ovat erikoisemmat. Tulevaisuutta ajatellen julkaisujärjestelmän olisi hyvä olla myös vakaalla pohjalla, ajatellen kehitystöitä ja tietoturvaa.

Onko julkaisujärjestelmä oikeasti hyvä, vai oletko myyntitykin ruokaa? Julkaisujärjestelmien myyjät tarjoavat tietenkin mielellään tajuntaa sumentavia demonstraatioita omien julkaisujärjestelmiensä upeista ominaisuuksista, mutta saattaa vasta myöhemmin selvitä, että juuri sinun tarvitsemasi ominaisuus ei onnistukaan ilmaiseksi tai nopeasti. Pienempien ohjelmistotalojen tapana on usein myös maksattaa uusilla asiakkailla ohjelmistonsa kehityskulut, eli saatetaan myydä julkaisujärjestelmän tietty ominaisuus, jota ei ole vielä uskallettu tehdä ilman maksavaa asiakasta. Nyt sitten uusi asiakas (tai vanha asiakas, joka ominaisuutta tarvitsee) maksaa yhteistyökumppanille kyseisen toiminnon kehittämisestä.

Onko asiakas varannut riittävästi aikaa julkaisujärjestelmän testaukseen? Asiakkaat jättävät lähes poikkeuksetta liian vähän aikaa julkaisujärjestelmän testaukselle omissa ympäristöissään. On aivan eri asia testata julkaisujärjestelmää parilla käyttäjällä järjestelmäntoimittajan tiloissa kuin omassa organisaatiossa mahdollisimman monen käyttäjän kanssa. 

Osta verkkopalvelun ostajan opasJos haluat lukea lisää asiasta, osta Verkkopalvelun ostajan opas lähimmästä kirjakaupasta, tai tilaa se suoraan Talentumin verkkokaupasta!