Sähköiset vuosikertomukset ovat edullinen ja ympäristöystävällinen tapa toteuttaa yrityksen vuosikertomukset. Olemme suunnitelleet ja toteuttaneet useita yritysten vuosikertomuksia verkkoon, ohessa muutama esimerkkitoteutus.
Vuosikertomusten suunnitteluprosessit ovat käynnissä ja myös tänä vuonna tulemme näkemään kirjavan otoksen erilaisia tuotoksia. Ei varmasti ole huonosti veikattu jos sanoo, että reilusti yli puolet vuosikertomuksista tulee olemaan edelleen perinteisiä ja painettuja versioita.
Aucor Oy suunnitteli ja toteutti Veritas Eläkevakuutuksen sähköisen vuosikertomuksen 2010. Edellisen vuoden tapaan myös tähän vuosikertomuksiin otettiin enemmän mukaan Veritaksen omaa väkeä - kuvituskuvina on käytetty Veritaksen omia iloisia työntekijöitä.
Aucor Oy suunnitteli ja toteutti Veritas Eläkevakuutukselle sähköisen vuosikertomuksen vuodelle 2007.
Aucor Oy suunnitteli ja toteutti Veritas Eläkevakuutuksen sähköisen vuosikertomuksen vuodelle 2008. Vuosikertomuksen teemana oli turvattu kasvu, ja tämän teeman tuli näkyä läpi koko vuosikertomuksen. Vuosikertomukseen suunniteltiin spiikit ja toteutus yhdessä asiakkaan kanssa.
Aucor Oy suunnitteli ja toteutti Veritas Eläkevakuutuksen sähköisen vuosikertomuksen 2009. Aikaisempiin vuosiin verrattuna tähän vuosikertomuksiin otettiin enemmän mukaan Veritaksen omaa väkeä - kuvituskuvina on käytetty Veritaksen omia iloisia työntekijöitä.