Somekalenteri on sisällöntuottajan työkalu – lataa maksuton somekalenteri 2024

Jotta yritys onnistuu olemaan someviestinnässään johdonmukainen, oikea-aikainen ja kiinnostava, tulee siihen suhtautua suunnitelmallisesti. Somekalenteri on tässä edelleen kelpo apuväline sisällöntuottajille. Kokosimme hyödyllisiä vinkkejä somekalenterin laadintaan ja käyttöön. Koostimme myös vuoden teemapäivät sisällöntuotannon inspiraatioksi, maksuttomasti ladattavaksi. 

Sosiaalisen median kanavia syntyy ja välillä kuoleekin, mutta yksi asia on varma: niiden merkitys yrityksen ja sen asiakkaiden välisessä vuorovaikutuksessa kasvaa edelleen. Somealustat ovat kaikista markkinoinnin kanavista usein lähimpänä kohderyhmää, olipa kyse jo ostavista tai potentiaalisista asiakkaista.  
 
Kokemukseemme nojaten tiedämme, että fiksusti laadittuna ja ennen kaikkea säännöllisesti jalkautettuna somestrategia on merkittävä ja usein varsin kustannustehokas osa brändinrakennusta. Kiinnostava somesisältö auttaa rakentamaan houkuttelevaa mielikuvaa – joka sitten tuotteen tai palvelun hankinnan hetkellä muistetaan
 
Tiedämme myös, että markkinointitiimit tai sisällöntuottajat ehtivät harvoin suunnittelemaan ja toteuttamaan sisältöjä niin monipuolisesti kuin haluaisivat. Siksi kokosimme tähän artikkeliin ajatuksiamme somekalenterin käytöstä: uskallamme luvata, että somekalenterin käyttö tehostaa resurssien käyttöä. 

Miksi somekalenterin käyttö kannattaa – hyödyt yritykselle

  • Ideointia ja luovaa työtä on helpompi keskittää esimerkiksi yhteen tai muutamiin päiviin kuukaudessa 
  • Sisällöntuotanto ja tuen tarve kollegoilta tai markkinointikumppanilta on paremmin ennakoitavissa 
  • Kohderyhmien huomioiminen ja palveleminen paranee 
  • Viestinnän linja säilyy varmemmin yhdenmukaisena 
  • Sesonkien ja ajankohtaisten teemojen huomioiminen varmistuu 
  • Ketteryys tarttua markkinoilla avautuviin mahdollisuuksiin kasvaa 
  • Yhteistyö, osallistumishalukkuus sekä ylpeys yrityksen sisällä kasvavat, varsinkin jos somekalenterista tehdään (ainakin osin) julkinen 
  • Aikaa ja muita resursseja hukkaava ad hoc –tekeminen vähenee

Vinkkejä somekalenterin laatimiseen ja käyttöön

Kokosimme asiantuntijoiltamme huomioita ja vinkkejä, jotka auttavat yritysten in house -sisällöntuottajia starttaamaan tai tehostamaan suunnitelmallista someviestintää. 

Somekalenteri osana yrityksen markkinointia – kirkasta tavoitteet

Yrityksen visio, strategia ja liiketoiminnan tavoitteet toimivat ohjenuorana viestinnälle ja markkinoinnille. Somesisällön ei tule tehdä tästä poikkeusta: kaikella viestinnällä tulee olla joku tarkoitus ja tavoite.  

Ja heti perään suoristamme otsarypyt: hauskuuttaminen tai ilahduttaminen ovat OK tavoitteita somessa! Hauskaksi koetut sisällöt lisäävät sitoutumista ja uskollisuutta brändiä kohtaan – eli edistävät tätä kautta myös liiketoiminnan tavoitteita. 
 
Tavoitteet vaikuttavat valintoihin kenelle, minkälaista, missä kanavassa ja kuinka usein sisältöjä julkaistaan, oli sitten kyse maksullisesta markkinoinnista, viestinnästä nykyasiakkaille tai orgaanisesta sisällöstä somekanavissa.

Tavoitteiden näkyväksi tekeminen tehostaa parhaimmillaan koko yrityksen – vähintäänkin myynnin, markkinoinnin ja viestinnän – yhteispeliä. Vai tuleeko mieleen esimerkkiä myyntikampanjasta, joka ei olisi hyötynyt samaan aikaan toteutetuista, asiaan liittyvistä somesisällöistä ja uutiskirjeistä? 

Valitse sopiva työkalu – “asia ennen muotoa” on hyvä periaate

Erilaisia pohjia, sovelluksia ja työkaluja somekalenteriksi on verkossa valtava kirjo, joista iso osa on ilmaisia. Alustaa tai muotoa tärkeämpää on kalenterin olemassaolo – ja kaikkein tärkeintä on sen aktiivinen käyttö. 
 
Paitsi markkinointialan tähän tarkoitukseen luomia ratkaisuja, voit siis hyvin hyödyntää jotain muutoinkin käytössä olevaa ohjelmaa: esimerkiksi Google Sheets tai Microsoft Excel palvelee useimpia sisällöntuottajia mainiosti. 
 
Somekalenteri voi ja saa olla erillinen dokumentti, jotta se säilyy helppokäyttöisenä ja selkeänä varsinaisen somesisällön tekijöille. Sen sijaan irrallinen markkinointisuunnitelmista se ei saa olla, sillä silloin synergiat muuhun markkinointiin jäävät saavuttamatta. 

Valitse kanavat kohderyhmäsi mukaan – seuraa myös kanavakohtaisia mittareita

Facebook, Instagram, TikTok, X vai LinkedIn – vai kaikki nämä ja vielä joku muu kanava? Siihen, missä kanavissa juuri teidän yrityksenne kannattaa olla läsnä riippuu kohderyhmistänne, niiden tavoista käyttää digitaalisia kanavia sekä odotuksista yrityksiä kohtaan.  
 
Emme siis voi sanoa yleispätevästi esimerkiksi kuinka monta kanavaa on riittävästi, vaan haastamme miettimään läsnäoloa nimenomaan kohderyhmien odotusten kautta – ja hyväksymään, että jotain on priorisoitava toisen edelle.  
 
Tuotteiden tai palvelujen tarjoajina potentiaaliselle asiakaalle joku kanava on todennäköisesti tärkeämpi kuin muut. Sama kanava ei suinkaan aina ole potentiaaliselle työnhakijalle se, missä hänet voisi vakuuttaa teistä kiinnostavana työnantajana. 
 
Kirjaa kalenteriin julkaisupäivät sisällöittäin ja kanavittain, ja pyri aina miettimään miten arvioit onnistumista yksittäisen sisällön osalta tai tietyssä kanavassa pidemmällä aikavälillä.  
 
Onnistuminen on tietenkin suhteessa tavoitteeseen: vaatimattomat 12 tykkäystä saanut LinkedIn-postaus on luultavasti onnistunut, jos postauksen sisältämästä linkistä 50 ihmistä ilmoittautui järjestämääsi tapahtumaan.  

Ja vastaavasti Instagram story remontoidun toimistotilan after workeista työntekijöiden kesken onnistui sekin, jos joku asiakas sanoo seuraavalla viikolla, että tulisi etäpalaverin sijaan mielummin käymään kylässä. 

Vinkkejä sisältöjen suunnitteluun

Se, että somesisältöjen on tiedostettu olevan merkityksellisiä brändin rakentamisessa ei vielä tarkoita sisältösuunnitelman syntyneen. Mutta ei hätää, muutaman teeman alle jaoteltujen sisältöjen ideointi yllättää usein iloisesti – kollegan tai parin kanssa ideoidessa suunnitelma voi lähteä syntymään nopeasti. 

Jotkut asiantuntijoistamme käyttävät teemoina seuraavia:  

  • Taktinen – esimerkiksi myyntiä tukeva sisältö tuoteuutuudesta  
  • Brändäävä – sisältö, joka tavalla tai toisella kertoo teistä ja vahvuuksistanne palvella kohderyhmiä 
  • Viihdyttävä – näissä saa hullutellakin! Saisitko työntekiöitänne heittäytymään vaikka Kansainvälisen huonon runouden päivänä? 

Värikoodattuina teemat auttavat myös pysymään monipuolisena: jos kaksi viikkoa kalenterissa näyttää vaikkapa siniseksi värikoodattuna pelkästään taktiselta, olisi ehkä syytä laittaa väliin jotain viihdyttävää pinkkiä. 

Apua sisältökalenterin rakentamiseen voit saada esimerkiksi näistä: 

  • Vuodenaikaan tai muuhun sesonkiin liittyvät kampanjat 
  • Juhlapyhät ja teemapäivät – näissä auttaa koostamamme kalenteri
  • Asiakkaita auttavat sisällöt, mm. asiantuntijaartikkelit, blogit ja ladattavat oppaat – näissä on sekä ajankohtaisia että kestoaiheita 
  • Asiakastilaisuudet, webinaarit ja muut tapahtumat 
  • Referenssit: esittelyt tekemästänne työstä ja asiakkaiden kokemukset 
  • Käyttökokemukset & esittelyt tuotteesta tai palvelusta 
  • Aiemmin julkaistujen sisältöjen hyödyntäminen – älä arkaile kierrättää esimerkiksi luetuimpia artikkeleitanne 
  • Hauskat ja aidot sisällöt yrityksenne arjesta ja ihmisistänne – nämä kuvat ja videot ovat usein pidetyimpiä! 
  • Luo sarja teemapostauksista – toista rohkeasti, jos vaikkapa kuvat etätyöpäivien karvaisista lemmikkiassareista Instagramissa tuntuivat uppoavan 
  • Yrityksenne visio, missio ja arvot –  Nämä eivät ole vain omaa tiimiänne varten, vaan kiinnostavat myös kohderyhmiänne. Mistä haluatte tulla tunnetuksi?  

Extravinkki: pää kylmänä trendien kanssa

Somessa jos missä trendejä tulee ja menee. Ajan ilmiöitä on toki hyvä seurata, ja lähteä mukaan jos se nouseva juttu osuu luontevasti brändin olemukseen. Ei ole kuitenkaan tarpeen rynnätä kaiken uuden perässä tai ahdistua, jos rahkeet eivät riitä tarttumaan kaikkiin trendaaviin juttuihin.  

Tredit voivat kuitenkin suosia myös ketterää, DIY-tekemistä. Vuonna 2023 oli esimerkiksi nähtävissä yltiökaupallisten influenssereiden laskeva tähti. Samaistuttavat microvaikuttajat tai jopa yrityksen omat “tavikset” ovat usein paljon kiinnostavampia, esimerkiksi kertoessaan kokemuksiaan tuotteen käytöstä. Yhden someasiantuntijamme tämän vuoden trenditulkinta “Mitä arkisempi, sitä parempi”, saattaa osua juuri teidän kohderyhmäänne!

Lataa maksuton somekalenteri 2024 vuoden teemapäivistä 

Olemme koonneet kalenteriin juhlapäivien rinnalle tukun erilaisia teemapäiviä, joista osa on kansainvälisiä. Osa niistä on hengeltään virallisempia, suurin osa kevyempiä hyvän mielen teemapäiviä – toivottavasti ne toimivat inspiraationa teidänkin yrityksenne somesisältöihin! 

Kaipaatko apua someviestintään? Ota yhteyttä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.