AT Kiinteistöcontrol Oy
Aucor Oy suunnitteli ja toteutti AT Kiinteistöcontrol Oy:lle uuden verkkopalvelun. Verkkopalvelun päivitystarve arvioitiin sen verran vähäiseksi, että julkaisujärjestelmän käyttämistä ei nähty perustelluksi.
Flash oli pitkään ainoa järkevä tapa tuoda nettisivulle animaatioita, ääntä tai videokuvaa. Vaikka erilaiset JavaScript-toteutukset ovatkin yleistyneet todella paljon, flashilla on edelleen oma paikkansa bannereiden ja erikoisempien verkkopalveluiden alustana. Ohessa joitain tekemiämme flash-toteutuksia vuosien varrelta.
Aucor Oy suunnitteli ja toteutti AT Kiinteistöcontrol Oy:lle uuden verkkopalvelun. Verkkopalvelun päivitystarve arvioitiin sen verran vähäiseksi, että julkaisujärjestelmän käyttämistä ei nähty perustelluksi.
Aucor Oy suunnitteli ja toteutti Veritas Eläkevakuutukselle sähköisen vuosikertomuksen vuodelle 2007.
Aucor Oy suunnitteli ja toteutti Herttavippi Oy:lle visuaalisen ilmeen ja verkkopalvelun.
Aucor Oy suunnitteli ja toteutti Veritas Eläkevakuutuksen sähköisen vuosikertomuksen vuodelle 2008. Vuosikertomuksen teemana oli turvattu kasvu, ja tämän teeman tuli näkyä läpi koko vuosikertomuksen. Vuosikertomukseen suunniteltiin spiikit ja toteutus yhdessä asiakkaan kanssa.